Suruhunnun takaa

Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, on ollut iso kynnys palata kirjoittelemaan t�nne, koska kaikesta huolimatta olen yritt�nyt pit�� blogin ilmapiirin tekstien suhteen mahdollisimman positiivisina ja iloisina ja v�ltellyt kirjoittelua pahantuulisena tai surullisena.

En ole juuri saanut psyykattua itselleni hyv�� ja iloista fiilist� edes hetkeksi yksinollessani kotona ett� saisin aikaiseksi kirjoittaa jotakin muuta kuin mit��n sanomatonta mutinaa, mik� ei ket��n kiinnosta. 

Mutta yritt�nytt� ei laiteta

Itseasiassa juuri kun aloin saada j�lleen v�h�n piristetty� itse�ni, keitti�st� kuului kolahdus ja kissa juoksi suklaamuffinssi suussaan olkkarin poikki suoraan s�ngyn alle, 

meinasin purskauttaa kahvit l�pp�rille !:D HAHA!!

Iloitsen toki ja viet�n aikaa yst�vieni kanssa, mutta shoppailu ja pr�yst�ily on j��nyt v�hemm�lle. Hyvin paljon. 

Jotenkin raha on tuntunut menett�neen t�ysin merkityksens�, enk� saa uudesta materiasta samaa iloa irti kuin ennen. Eih�n raha tai maallinen mammona tee onnelliseksi, onni koostuu niin pienist� asioista ettei niiden merkityst� yksitt�isin� edes ymm�rr�, tajua, huomaa..

Yksinolo teett�� ongelmia, enk� meinaa malttaa pysy� kotonani tai miss��n, hetkess� oloni kalvaa kauhea yksin�isyyden tunne, toivottavasti kaikki paranee ajan kanssa ja osaan nauttia joskus viel� nauttia t�st� omasta itsen�isyydest�ni. Juoda suoraan maitot�lkist� ja nostaa jalat p�yd�lle ja heilua likainen paita p��ll� kotona monta p�iv��.

Yhden kuukauden aikana on siis tapahtunut kaikenlaista; erosin yli viiden vuoden suhteesta, muutin ensim�iseen asuntooni yksin, menetin ruokahaluni tyystin ja  laihduin liki 6 kiloa ja ehtinyt tuntea jopa pieni� ihastumisen tunteita. 

Mik� ehk� pit�� mut henkisesti viel� j�rjiss�ni

Tied�n selviytyv�ni t�st�, olen kaiken sen rakentanut ja pystyn rakentamaan kaiken viel� kerran uudestaankin. 

Rakas blogi ja lukijat, olette yksi voimavara, jonka olen tyystin unohtanut, mutta onneksi vain hetkeksi.