Wednesday, October 31, 2012

Kauluri

Eilen ulkoiltiin koiran kanssa liki kaksi tuntia pime�ss� mets�ss� taskulampun valossa. Tarvottiin siell� pime�ss� ja pys�hdyttiin tiettyihin paikkoihin hetkeksi miettim��n.
Tai no koira ei varmaan miettinyt mit��n.
 En ollut k�ynyt siin� mets�ss� pitk��n aikaan, viimeksi ex�n kanssa. Se oli rentouttavaa, vaikka pistikin ajatukset taas hyrr��m��n, mik� saattaa olla ihan hyv�kin juttu, viimeaikoina t�iden lomassa en ole ehtinyt juuri ajatella mit��n. Kyll� uni maittoi molemmille lenkin j�lkeen, nukahdin jo puol yhdentoista aikaan illalla koira kainalossa. Olen viihtynyt hyvin kotona tavaroiden j�rjestelyiden j�lkeen ja se jatkuva levottomuus on kadonnut kun olen yksin kotona. Kynttil�iden valo ja l�mmin viltti tuntuvat nytkin hyvin puoleensavet�v�lt� vaihtoehdolta, mutta t�n��n olisi tarkoitus l�hte� parin kaverin kanssa ulos juttelemaan ja nauttimaan Primen antimista. En muista milloin olisin viimeksi edes k�ynyt baarissa, mutta t�n��n on pakko l�hte� ulos ennen kuin alan sammaloitua kotiini kiinni!

Sain pienen 3-vuotisyhteisty�n merkeiss� lahjaksi kaulurin. Siis sellaisen t�m�n hetken muotiluomuksen, joista tohistaan lehdiss� ja netiss�, mutta en ole silti n�hnyt yhdell�k��n sellaista oikeasti p��ll�.
Onhan tuo n�tti, mutta en oikein ymm�rr� tuommosen p��lle. Loppupeleiss� se sopii harvan paidan kanssa yhteen ja silloinkin kaula-aukon pit�� olla tietynlainen, ettei tulisi tyhm�� rakoa.





                Oletteko hurahtaneet n�ihin? Minulla t�m� j��nee ensim�iseksi ja viimeiseksi kauluriksi. :D

No comments:

Post a Comment