Jotenkin kun katson kaikkia n�it� katuja, kauppoja, puita ja puistoja, niin minut valtaa sellainen aivan tyhj� tunne.
Tuntuu ett� t�ll� paikalla ei ole en�� mit��n annettavaa minulle eik� minulla sille. Ihan kuin suhde t�h�n kotikaupunkiinikin olisi p��ttynyt. Ennen minulle niin tutut ja turvalliset kadut tuntuvat nyt niin vierailta, kylmilt� ja kolkoilta. Tuntuu, ett� py�risin t��ll� pelkk�� turhaa oravanpy�r��, enk� etenisi el�m�ss�ni. Valitettavasti, vaikka v�lit�nkin ty�paikastani, myyj�nty�st�ni, asiakkaista.. Se on ainut kompastuskivi, mik� saattaa pit�� minut t��ll�.
Tied�n, ett� ero saa aina aikaan surua ja ep�toivoa, mutta silti yrit�n hoitaa t�m�n kyps�sti ja oikein. Mutta miten hitossa voi erota oikein? Mik� on oikea tapa? Mist� tiet��, ett� kaikki t�m� on oikein? Pit��k� minun sokeasti luottaa vain tulevaan, ett� sill� olisi minulle parempaa annettavaa?
Ja t�llaisena hetken� tarjoutui viel� tilaisuus, mik� olisi l�hes tyhm�� j�tt�� k�ytt�m�tt�.
Minulla olisi todellakin tilaisuus p��st� pois t��lt�.
Helsingin kalasatamassa olisi kaksio tarjolla, ihan uusi el�m� ja uudet kuviot.
Olen mittaillut kaikkea t��ll� olevaa mit� j�isin kaipaamaan ja mit� rakastan. Julma totuushan on se, ett� suurin osa yst�vist�ni ovat muuttaneet itse pois tai l�hteneet taivaan porteille. Ja nuo kolme ja puolisataa kaveria facebookissani,
en tunne heist� oikeasti puoliakaan.
Alan olla sellaisessa i�ss�kin, ett� t�st� vanhempana l�hteminen ja uuden aloittaminen tulee aina olemaan vain vaikeampaa. Olen kyll� aloittanut monta kertaa puhtaalta p�yd�lt�, joten tied�n kuinka rankkaa se on. Mutta jos rakennan jo alkuun jotakin v��rin, kaikki voi sortua uudelleen.
Ei ehk� ollut mik��n maailman positiivisin postaus, mutta en ole vahvimmillani juuri nyt. Ja helpottaa pukea sanoiksi se milt� tuntuu.
No comments:
Post a Comment