Sunnuntaitarinoita

Huomenta!

Kertakaikkiaan ihana viikonloppu takana ja olo onkin sen mukainen! Ihan rento ja lev�nnyt buugi. Fantastista. Oltiin Maryn kanssa Indiedaysin p�iv�tapahtumassa sill� seurauksella, ett� saatiin kassillisia tavaroita mukaan ja jalat on kipe�n� korkkareiden ja mukulakadun ansiosta. Meh..
Kirjoittelen siit� my�hemmin, kun saan kuvat koneelle. ( Juu, nyt ei jaksa mill��n kankkunen painaa)

Sain �idilt�ni lahjaksi ihanan lenkkivaatesetin! Se on hirmuisen mukava p��ll� ja ihan kivann�k�inenkin. Aloitin hiljan taas juoksulenkkeilyn ja mik��n ei kyll� paremmin nollaa p��t� kuin kepe�t askeleet l�hes umpeen kasvaneella vehre�ll� lenkkipolulla. Rakastan tuota er�st� tietty� reitti�, mik� menee ihan rannan tuntumassa ja pensaikot ovat kirjaimellisesti kasvaneet polun yli muodostaen semmoisen tunnelin. Kes�ll� siell� leijailee niit� voikukkien hapsuttimia (mit� ne nyt on) ja ihan kuin olisi jossain satumets�ss�. Siell� tulee aina semmonen j�nn� fiilis, mit� en osaa kuvailla, mutta se saattaa johtua er��st� jutusta.

Sill� kerran lenkkeilless�ni koiran kanssa siell� k�vi er�s kummallinen yhteensattuma.
(ihan oikeasti se on yksi ep�todellisimmista hetkist�, joita olen kokenut)
Pys�hdyin siell� juostessa koiran kanssa ja kyykistyin laittamaan keng�nnauhaa keng�n sis�lle. Oli ihan hiljaista, en kuullut enk� n�hnyt mit��n ymp�rill�ni, mutta Robi k��ntyi katsomaan mun selk�ni taakse ihan rauhallisesti ja tuijotti. Ihmettelin, ett� mit� se nyt tuijottaa ja k��nnyin katsomaan ja aivan siin� minun sel�ntakana oli aivan suden n�k�inen ja valtavan kokoinen valkoinen koira. Ihan vitivalkoinen, todella iso, sinisilm�inen ja se tuijotti mua. Mun syd�n nousi sill� sekunnilla kurkkuun, kun tajusin ettei miss��n ole ket��n eik� sill� ollut hihnaa tai kaulapantaa. Se oli todella valtava koira, ensim�inen ajatus oli ett� se hy�kk�� Robin kimppuun tai toisinp�in, mutta siin� se vain oli paikallaan.
Ei elett�k��n, ei murissut tai seissyt mitenk��n uhkaavasti, siin� se hetken katseli minua suoraan silmiin, minua eik� Robia ja yht�kki� se juoksi pois polulta.
Se oli todella todella todella ep�todellinen hetki.  Se tuijotus ja hiljaisuus oli niin omituista ja v�h�n pelottavaakin ja se tapahtui juuri siin� pensastunnelissa, mink� mainitsin aikaisemmin. Se oli pys�ytt�v� hetki ja halusin vaan �kki� kotiin sen j�lkeen. M� olen niin mielikuvituksellinen ja fantasiafriikki, ett� mulle tuli sellanenkin mieleen, ett� ihan kuin se olis ollut joku "merkki". Todenn�k�isesti se oli vain karannut l�hist�ll� olevien omakotitalojen pihalta ja ehk� juossut hajujen per�ss� meid�n luo.

Mutta se oli kummallista, ett� Robi oli aivan tyyni ja hiljaa, sill� se alkaa r�hj�t� remmiss� joka kerta kun muita koiria n�kyy l�himaillakaan.