Tykk��n siit� asunnosta paljon, vaikka se on pieni 22 neli�n kokoinen yksi� ydinkeskustassa, sill� on sellainen oma taikansa ja fiiliksens�.
Se on sisustettu maalaisromantiikalla ja kaikella hempe�ll�, sielt� on ihana her�t� kissan kehr�ykseen ja aurinkoon mik� paistaa ikkunoista koko p�iv�n sis��n. Istuin ikkunalaudalle aamukahville viltin kanssa ja katselin ulos viliseville kaduille haaveillen.
Kes� meni kauhean �kki� ohi.
Muistan kun aivan kev��st� istuttiin t�ss� min� omalla paikallani ja Hansu omallansa juoden tirskuvaa raikasta siideri� ja unelmoitiin mahtavasta tulevasta kes�st� ja sen tuomista yll�tyksist�. Katseltiin samoin ulos kuin nyt ja ihasteltiin ensim�ist� kuivaa pl�ntti� kadulla ja ohi pyyh�lt�v�� katuhiekan ker�ysautoa.
Fiilisteltiin, kuinka se korjas talven j�lki� pois valmistellen meit� unohtumattomaan kes��n.
Nyt istun t�ss� haikeana katsellen ulos kuinka ihmiset on kaivelleet kellareista kaulahuivit ja paksummat takit esiin ja kes� on loppumaisillaan.
Jotenkin musta tuntuu, etten muista kes�st� juuri mit��n, kaikki on jotenkin mennyt ohi, ihan kuin olisin ollut unessa.
V�lill� palaan takas maan pintaan ja muistan mit� kaikkea on oikeasti tapahtunut. K��nsin ihan uuden sivun el�m�ss�ni ja l�hdin kohti tuntematonta Hansun k�si mun k�dess�. En ois ikin� selvinnyt t�st� el�m�nry�pyst� ilman Hannaa, olen sille suuren kiitollisuuden velassa. Kiitos Hanna-Kaisa!
Syksysin sit� alkaa jotenkin pohtimaan kulunutta vuotta ja kaikkea sit� mit� on tapahtunut. Musta tuntuu ettei mit��n olis tapahtunut, mutta kun alkaa ihan kaivamaan kaikkea esille, en tajua miten olen ylip��t�ns� pysynyt kaikessa mukana. Ihan hullua. En ole pysynyt paikallani juuri hetke�k��n.
Mulla oli aamulla aikaa pohtia yksin�ni n�it� ja l�hdin pienen siivoushetken j�lkeen Sanam kampaamoon moikkamaan vanhaa yst�v��. Siin� hetken p�ivitelty� kuontalon kuntoa, l�ss�ht�neit� hiuksia ja sit� kuinka tarvisi v�h�n jotain uutta potkua kaikkeen, siin� hetken mielijohteesta leikattiin mulle sitten otsatukka!
Ennen
Ja nyt!
Kyll� mua alkuun v�h�n ep�ilytti, mutta oli pakko saada joku pieni piristysruiske t�n ihme kaamoksen keskelle. Kyll� se ehk� kasvaa viel� takaisinkin, ellen ole repinyt jo kaikkea tukkaa pois p��st�. Alkukirpaisun j�lkeen alan viihty� jo t�ss�! Ja oikeasti se pienikin vaihtelu virkist��! Nyt on jotenkin kivempi pit�� hiuksia kiinnikin.
Mit�s mielt� te olette? Pitk� vai p�tk�? ;)
Illalla kaverin pubiin Hansun kanssa rentoutumaan reggaen tahtiin :)
Illalla kaverin pubiin Hansun kanssa rentoutumaan reggaen tahtiin :)
No comments:
Post a Comment