Wednesday, September 12, 2012

Keskiviikon antimia

Mwaaaah.

P�� oli kipe� aamulla jo heti her�tess�, mahtaa tolla inhottavalla sadekelilla olla osansa asiassa. P��ss� painaa ja v�h�n �re� olo, mutta siit� huolimatta painelin aamusta S�mpyn kampaamoon ja bongattiin Hansumuru suoraan itseteosta eli shoppailemasta. Naama on viel�kin v�h�n l�ikik�s kosmetologik�ynnin j�lkeen ja meikit�n naama sai olon muutenkin tuntumaan kaikkea muulta kuin seksilt��lt� ja n�tilt�. Sade teki mun luonnonkiharasta tukasta viel� kunnon p�heik�n romminen�n koristaessa koko kauneutta.  Sanam sai onneksi minusta taas ihmisen n�k�isen.
T�n��n oli tarkoitus laittaa Tessalle hiuspidennykset, mutta ei taida puhti riitt�� t�iden j�lkeen, kun niin my�h��n vasta p��sen :( Tosin yhdelle voisi l�hte� n�in pikkulauantain kunniaksi. N��h, olen v�h�n kahdevaiheilla senkin asian kanssa.

Py�r�hdettiin aikaisemmin Hansmurun kanssa H&M:ss� ja oltiin ihan h�ps�j�. Valloitetaan aina invakoppi, ett� molemmat p��see toimimaan toistensa makkutuomareina;)  (Mun aikana en ole koskaan n�hnyt kenenk��n sit� k�ytt�v�n ja jos joku tarvitsee, passataan kyll� se heti!)  
  


Rohkenin kokeilla n�it� r�ike�sti kuvioituja housuja, joista olen tovin jo haaveksinut! Mulla ei olekaan yht��n t�m�n tapaisia, isolla kuvioinnilla varustettuja housuja, joten p��tin napata yhdet mukaani. Hintaakaan ei ollut paljolti, 9,90� monissa eri v�reiss� ja kuoseissa! Otin pari kokoa mukaan sovituskoppiin, miss� mun personal makutuomari Hansmurukin p��tti kokeilla. Varoitus, n�iden j�lkeen saatatte n�hd� n�m� housut eri tavalla :D Ihastuin n�ihin niin kovin, ett� saatampa palata haalimaan lis�� eri v�reiss�! Musta ne tuntuu my�s v�h�n kaventavan vy�t�r�� ja reisi� (nousevat aika yl�s) tai johtuuko sitten kuvioinnista en tied�. :) Hyv�t perushousut, joita l�ytyy my�s hillityimmiss� v�reiss�, kannattaa hakea kun viel� ehtii. :) Seuraavaksi tahron ne viininpunaiset!








                               Ja jottei blogin ruokapuoli j�isi ihan pimentoon saanen esitell� k�yh�nnaisen dietti-pikagourmeeta! Riisinuudelia ja mexicantonnikalaa! Nami!

T�llaista t�n��n, ehk� huomenna enemm�n :)

No comments:

Post a Comment