Wednesday, November 21, 2012

Tukkatuning ja peitonveto

Huomenta.

Takana on siis melkoinen k�ydenveto - t�ss� tapauksessa peitonveto. En ole koskaan el�ess�ni joutunut tappelemaan peitosta niinkuin viimey�n�. Voitte arvata ett� taistelu oli melkoinen nimitt�in patterit olivat sammuneet jostain kumman syyst� ja ikkunakaan ei ollut kunnolla kiinni. Viima oli melkoinen, mutta kumpikaan ei jaksanut nousta yl�s s�ngyss� tehd�kseen asialle jotakin, jonka vuoksi melkoinen k�rh�m� alkoi kuuden aikaan aamulla, kyll� vaan, PEITOSTA. Molemmat �rjyiv�t ja koirakin piti kutsua s�nkyyn l�mmitt�m��n. Ty�nsin Sampan kostoksi kylm�� petonisein�� vasten, mutta menetin t�ll�in viimeisenkin pienen siivun peitosta. Oli pakko nousta aikaisin yl�s.
Mutta niin piti Sampankin, nimitt�in sytytin kaikki valot.;)

Eilen laitoin Sanamille raitoja kampaamossa ja samalla laitettiin samasta s�vyst� minulle raita otsatukkaan. Kyseh�n ei ole siis isosta muutoksesta, mutta olo tuntuu jotenkin "huolitellummalta" ja siistimm�lt�, ihmeellist� miten n�in pieni tuunaus voi oikeasti pirist�� mielt� ja arkea! T�m� on sen verran vaalea, ett� halutessaan siihen voisi l�tk�ist� jonkun tehostev�rin p��lle, vaikka punaista.:) Mutta m� ehk� vaalentaisin tuota viel� v�h�n entisest��n! :)


Kaunis Sanamisein. 

Oskarinleike

K�ytiin illemmalla sy�m�ss� �idin kanssa ja v�h�n kaupoilla py�rim�ss�.
  T�ss� minun ja �idin "erikoisherkku", mit� sy�d��n oikeasti aina menness�mme ulos sy�m��n.  Voin suositella varsinkin Veli Kebabin leikkeit�! Ne on ihan j�rjett�m�n hyvi� ja isoja annoksia. Salaattip�yd�n makaroni"juttu" on my�s sen verran hyv��, ett� vedimme itsemme melkoiseen ruokakoomaan, eik� ruokakaupassa k�yntik��n tuottanut tulosta niin t�ysill� mahoilla. :D Ei kertakaikkiaan tehnyt mit��n mieli, haarukallinenkin jotain olisi saanut 'varpusparven' lent�m��n.
Sain uudet matot ja laitettiin koko lukaali semmoiseen j�rjestykseen, ett� paikat kiilt�� ja puhdas pyykki tuoksuu. Ai ett�, siistiin kotiin on niin ihana palata!

Nyt alkaa taas semmoinen 10 p�iv�n ty�putki, johon pit�� valmistautua henkisesti itse��n hemmottelemalla ja lep��m�ll�. Illasta hyv�� elokuvaa, herkkuja ja mit� parasta, poikayst�v�n seuraa ja rentoa jutustelua.
Ja kiljumista uuden Call of dutyn tahtiin, Samppa on ainut ihminen maailmassa, joka on saanut mut pelaamaan zombie modea h�nen kanssaan, miss� nimens� mukaisesti tapetaan hulluja zombeja. Ja min�h�n tunnetusti kiljun kaikkea, mik�li peliss� tulee vastaan muita kuin halinalleja ja teletappeja.

No comments:

Post a Comment