Fiilikset vaihtuivat aurinkoisesta sysimustaksi m�ss�ksi p��ni sis�ll� ja huomasin k�teni ihan vapisevan surusta, ep�toivosta ja vihasta.
Ei kukaan mua tunne ja niit� ajatuksia p��ni sis�ll�, kaikki tuntevat vain aina iloisen ja pirte�n pikku Alexandran, jolla ei koskaan ole huolia mist��n.
Olen omaksunut roolini ja oppinut hymyilem��n ja esitt�m��n vahvaa, koska sit� kaikki odottavat minulta ja ovat siten tunteneet minut, en kertakaikkiaan pysty en�� muuttamaan kurssiani, kun t�h�n uraan olen joutunut. Asiakaspalvelussa olen viel� oppinut piilottamaan viimeisenkin surullisuuden merkin kehossani ja pyyhk�issyt kasvoiltani sen mit� oikeasti tunnen, en osaa en�� p��st�� ulos sit� tuskaisuutta, mik� kanssani kulkee. Vaikka olen elpynyt, en unohda koskaan niit� asioita, joita minulle tehtiin, eiv�tk� n�m� ihmiset en�� muista koko asiaa ja voivat jopa puhua niist� hymyillen l�sn�ollessani.
T�m� on k�sitt�m�t�nt� miten toinen voi unohtaa n�m� tekonsa, jotka painavat yh� rintani kasaan ja voivat viel� puhua niist� aivan yhdentekev�n� asiana. T�m�n kommentin saattelemana saattaa blogini sis�lt� muuttua K18, mutta nyt kertakaikkiaan vituttaa ja aivan saatanasti!!!!!