Monday, January 2, 2012

Let it snow...

Omg. Tajusin oikeasti vasta t�n��n kalenteriani tutkiessa, ett� nyt todellakin ollaan jo seuraavan vuoden puolella ja vuosi 2011 on ohi. Kauan odottamani ja ihanin vuodenaika kev�t on pian saapuva, joulun ja uudenvuoden j�nnityksen tuomasta stressist� on selviydytty. Nyt ei tarvitse muuta tehd� kuin istahtaa alas ja odottaa rauhassa kev�tt� uusien unelmien ja tavoitteiden innoittamana.
Syksyt ja talvet ovat olleet aina hieman rankkoja,  mielt� masensi viel� pahemmin LUMENPUUTE. Lumiset leikit yst�vien kanssa ja valkoinen valaiseva lumi olisivat tehneet t�st� talvesta paljolti siedett�v�mm�n, mutta lumenpuute sai jotenkin vain syksyn jatkumaan ja jatkumaan.. Tuntui ettei syksy koskaan lopu. Talvi on ollut niin pime� ja synkk�, ett� joinakin aamuna sit� halusi j��d� vain peiton alle nukkumaan koko p�iv�ksi. Mutta onneksi p�iv�t alkavat olla jo pitenem��n p�in! Joka p�iv� valoa on hetki pidemp��n ja alan saada jo uskoa ett� t�st� selviydyttiin jopa kunnialla. 
Viime alkuvuonna juteltiin tytt�jen kanssa, kuinka kev�tt� tosiaan oli rinnassa ja se sai kaikki k�ytt�ytym��n v�h�n kummallisesti. Yst�v�ni kertoi, kuinka k�sitt�m�t�nt� se on, kuinka yht�kki� monen sadan metrin p��ss� olevassa kerrostalossa samalla parvekekorkeudella oleva mies (mit� ei paljailla silmill� edes erottanut oliko kyseess� vanhempi herramies vai nuori pojankloppi) alkoi vieh�tt�� ihan k�sitt�m�tt�m�ll� tavalla. T�t� miest� ei koskaan "tavattu" mill��n muulla tavoin.Toinen yst�v�ni lis�si siihen, ett� h�nest�kin tuntui, ett� on alkanut stalkkailemaan kundien takamuksia kadulla l�hes pakonomaisesti. V�lill� puna nousi poskille jo, jos kassan takana oli s�p� myyj�, kuitenkin ihan normaalisti palvellen. Kev�isi� pitki� huokauksia kuului enemm�n ja ilmassa tuntui kipin�, vaikkei kukaan mit��n "selvi� merkkej�" tehnytk��n. Ah, haluan kev�tt� rintaan ja pian! Onneksi aamua helpotti ihana n�ky pihalla, valkoinen maa ja puut lumipeitossa!

         
Saanko esitell� lempimukini, jonka ostin parivuotta sitten kirpputorilta. Tuo kuppi on niin ihana, indiskan iso ja v�rik�s pirist�j�, johon en kyll�sty koskaan. (maksoi muistaakseni huikeat 0,50centti� :-))

Mukavan puhelun pomolta saatuani ja ty�paikalla k�yty�ni, p��tin palkita itseni pienell� nettit�rs�ilyll� henkkamaukassa. Minua kauan p��ss�ni piinannut kuva ruskeista legginseist�  ja mustasta nahkalaukusta sai minut tilaamaan t�mm�isen setin siin� toivossa ett� se n�ytt�isi yht� hyv�lt� p��ll�ni kuin p��ss�ni!



 

 Iloisella mielell� lopettelen t�h�n, huomenna puuhaillaan vapaap�iv�n merkeiss� :-) Adios!

No comments:

Post a Comment