Out of me

T�n��n on ollut henkisesti yliraskas ja*ittumainen p�iv�. T�iss� tapellaan, kotona odottaa laskupino, j��kaappi ammottaa tyhjyytt��n ja parisuhteeni kuivuu kasaan. Ei tee mieli tehd� mit��n, saati vastata edes puhelimeen. Varsinkaan kun ainut, joka soittaa toisesta p��st� on oma �iti joka toistamiseen jaksaa kysell� ja kysell�, ett� miksi sit� kuulostetaan niin masikselta. Okei, �iti. En viitsi kertoa sinulle, kuinka t�iss� sodimme kesken�mme mit� idioottimaisimmista jutuista, kuten karjalanpiirakoista. KARJALANPIIRAKOISTA!!  En viitsinyt kertoa sit�k��n ett� olen j�tt�nyt 400 euron s�hk�laskun maksamatta, ollaan vasta puolessa v�liss� kuuta ja s�hk�t voivat menn� min� hetken� tahansa. J�tin my�s kertomatta, ettei tuomasi p�per�t maistuneet ja ne hengaavat j��kaapissa suloinen vihre�n sinert�v� peite yll��n. Yep.
Tulin kotiin, r�hn�t�n koneella, enk� vastaa facebookissa keskusteluihin kenellek��n. Olen kertakaikkiaan t�n��n out of society ja harmaa sadepilvi p��ni p��ll�.

Ehk� hetkeksi alas istuminen omassa jylh�ss� yksin�isyydess��n avaa n�it� tukkiutuneita mielensopukoita. Miksi? Miten? Min�? Miten olen itse hoitanut osani t�ss� yhteiskunnassa? Vaikka olen t�iss�k�yv� veronmaksaja, tuntuu ettei t��lt� l�ydy paikkaa minulle. Miss� on paikkamme ja miten m��rit�mme ne? Mist� tied�mme mik� on niist� oikea? En jaksaisi en�� aloittaa uudestaan tuhkasta kerta toisensa j�lkeen.
Miksi en ole tehnyt niit� asioita, joita olen aina halunnut kokeilla.
Haluaisin vaihtaa alaa konditoriasta kosmetiikan alalle, v�rj�ytt�� p��ni platinanvaaleaksi ja muuttaa yksin pieneen asuntoon keskustaan.
Mist� saamme rohkeutta tehd� n�m� asiat, jotka ovat meille vain haaveita, muttei kumminkaan mahdottomia? Pit��k� t�ss� oikeasti ruveta uskoon ja alkaa ulvomaan kuulle... Mit� min� teen?